Roiseta, Rovaniemen Seta, Seta, Seksuaalinen tasavertaisuus

Seksuaali- ja sukupuoli-vähemmistöihin kuuluvat nuoret Pohjois-Suomessa

Vuoden 2005 alusta nuorisohanke muutui valtakunnalliseksi ja hankkeen koordinaattori työskenteli Oulussa syksyyn 2006 asti.

www.seta.fi
-------------------------------------------------------------------------

Syksyllä 2003 SETA käynnisti Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret Pohjois-Suomessa -nimisen hankkeen opetusministeriöltä saadun hankeavustuksen turvin. Hankkeen toiminta-ajatuksena on parantaa Pohjois-Suomessa elävien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten elämänhallintaa, ehkäistä heidän syrjäytymistään ja edistää heidän mahdollisuuksiaan jäädä asumaan omalle kotiseudulleen ja saada siellä hyväksyntä oman identiteetin mukaiselle elämälle. Hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun SETA:n ja Rovaniemen SETA:n kanssa ja sitä koordinoi hanketyöntekijä, jonka toimipiste on Rovaniemellä.

Suoraan nuorille kohdistuvaa toimintaa vuonna 2004 on mm. nuorten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettikysymyksiin liittyvän verkko- ja puhelinneuvonnan kehittäminen, vertaistukiryhmätoiminnan kehittäminen ja erilaisten tukimuotojen ja -verkostojen mallintaminen ja kokoaminen nuorten tarpeisiin. Tammikuussa 2004 julkaistaan Z-lehden 64-sivuinen, osittain ruotsinkielinen Nuoret -teemanumero, josta otetaan 30.000 kpl painos. Hankkeen kohderyhmää ovat myös nuorten kanssa työskentelevät viranomaiset ja järjestöt. Projektityöntekijä osallistuu Lapin ja Oulun läänissä nuorisotyötä tekevien viranomaisten verkostollisiin tapahtumiin, järjestää yhteistyössä lääninhallitusten kanssa koulutustilaisuuksia ja osallistuu nuorisotyöntekijöille suunnattuihin koulutustapahtumiin. Vuoden aikana käynnistyy myös tutkimus, jolla hankitaan tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten elämästä Pohjois-Suomessa.

SETA:n toistuvasti saaman palautteen perusteella näyttää selvältä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret jäävät hyvin usein eristyksiin pitkäksikin aikaa oman identiteettinsä tunnistamisessa ja työstämisessä etenkin suurten asutuskeskusten (pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku) ulkopuolella. Vertaisryhmään kuuluvia ihmisiä on vaikea löytää. Tämä puolestaan vaikeuttaa identiteetistä ja tunne-elämästä puhumista perhepiirissä, jossa usein saattaa myös vallita seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta tukahduttava vakaumuksellinen tai uskonnollinen ilmapiiri. Näin nuori elää toiseutta myös omassa perheessään. Tällainen pitkittyvä yksinäisyyden tila aiheuttaa monenlaisia riskejä: itsemurhayritykset (joiden riski on suurimmillaan juuri ennen vanhemmille kertomista), päihteiden liikakäyttö, mielenterveysongelmat sekä syrjäytyminen koulusta, opiskelusta ja työelämästä. Osa nuorista ratkaisee tilanteen muuttamalla varhain suuriin asutuskeskuksiin, joissa vailla tukea antavaa läheisverkostoa tilanne ei välttämättä parane vaan esimerkiksi päihteiden käyttö voi lisääntyä. Eristyksiin joutuminen heikentää nuorten seksuaaliterveyttä ja aiheuttaa syrjäytymistä. Eristyksiin joutumista ja syrjäytymistä tuottaa osaltaan se, että nuorten kanssa työskentelevillä (opetustoimi, kouluterveydenhuolto, nuorisotyö, liikunta- ja urheilujärjestöt, nuorisojärjestöt) ei ole riittävästi tietoa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten arjen ongelmista. Näin ollen vähemmistöihin kuuluvat nuoret joutuvat elämään voimakkaan ryhmäpaineen alla vailla mahdollisuuksia avoimiin ja vastavuoroisiin ihmissuhteisiin.

Syksyllä 2003 SETA käynnisti Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret Pohjois-Suomessa -nimisen hankkeen opetusministeriöltä saadun hankeavustuksen turvin. Hankkeen toiminta-ajatuksena on parantaa Pohjois-Suomessa elävien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten elämänhallintaa, ehkäistä heidän syrjäytymistään ja edistää heidän mahdollisuuksiaan jäädä asumaan omalle kotiseudulleen ja saada siellä hyväksyntä oman identiteetin mukaiselle elämälle.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun SETA:n ja Rovaniemen SETA:n kanssa ja sitä koordinoi projektityön-tekijä, jonka toimipiste on Rovaniemellä. Suoraan nuorille kohdistuvaa toimintaa vuonna 2004 on mm. nuorten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettikysymyksiin liittyvän verkko- ja puhelinneuvonnan kehittäminen, vertaistukiryhmätoiminnan kehittäminen ja erilaisten tukimuotojen ja -verkostojen mallintaminen ja kokoaminen nuorten tarpeisiin. Tammikuussa 2004 julkaistaan Z-lehden 64-sivuinen Nuoret -teemanumero, josta otetaan 30.000 kpl painos. Lehteä jaetaan nuorille, heidän läheisilleen ja nuorten kanssa työskenteleville. Lehden avulla valotetaan monipuolisesti eri puolilla Suomea asuvien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten ja heidän perheittensä elämää ja yleisemminkin nuorten elämää vähemmistönäkökulmasta, annetaan asiatietoa mm. seksuaaliterveydestä, seurustelusta ja ammatinvalinnasta positiivisin esimerkein sekä erilaisista vertaistukiryhmistä, palveluista ja lisätiedon lähteistä.

Hankkeen kohderyhmää ovat myös nuorten kanssa työskentelevät viranomaiset ja järjestöt. Hanketta esitellään huhtikuussa 2004 Allianssi ry:n järjestämällä nuorisotyöntekijöille suunnatulla seminaariristeilyllä. Näin tavoitetaan 1100 nuorisotyöntekijää eri puolilta Suomea. Projektityöntekijä osallistuu Lapin ja Oulun läänissä nuorisotyötä tekevien viranomaisten verkostollisiin tapahtumiin ja järjestää yhteistyössä lääninhallitusten kanssa koulutustilaisuuksia ja osallistuu nuorisotyöntekijöille suunnattuihin koulutustapahtumiin. Tavoitteena on kohentaa työntekijöiden ja järjestöjen valmiuksia tunnistaa ja kohdata seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria ja heidän perheitään ja antaa heille asianmukaista tukea. Yhteistyössä yliopistojen kanssa pyritään käynnistämään myös tutkimus, jolla hankitaan tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten elämästä Pohjois-Suomessa. Tavoitteena on seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvien mielenterveys- ja päihdeongelmiin sekä syrjäytymiseen johtavien sosiaalisten mekanismien tunnistaminen ja katkaiseminen.

Lähde: Setan toimintasuunnitelma 2004


 

 

Etusivulle